Siirry suoraan sisältöön

Tervetuloa Seinäjoen Duudsonit Parkin iltapäivätoimintaan!

Duudsonit Activity Park toimii iltapäivätoiminnan osalta palveluntuottajana Seinäjoen kaupungille.

DAP IP -toiminnassa perusajatuksena on innostaa ja totuttaa lapsia liikkuvaan elämäntapaan. Tarjoamme koulupäivän jälkeen liikunnallisen iltapäivän samanikäisten seurassa, turvallisessa ja ohjatussa ympäristössä.

Iltapäivätoiminnassa tutustutaan eri liikuntalajeihin ja leikkeihin. Kannustamme lapsia kokeilemaan kaikkea ja tuemme myös omaehtoisia pelejä ja vapaita leikkejä. Ulkoilemme myös viikoittain. Toimintamme pääpaino on liikunnassa, mutta kerhossamme opettelemme hyvää kaveruutta, itsensä ja toisten kunnioittamista sekä hyviä tapoja. Toimintamme painottuu yhdessä tekemiseen ja kokemiseen lapsilähtöisyyttä kunnioittaen.

Toiminnan vapaaehtoisuus huomioidaan tarjoamalla ohjauksessa monipuolisia vaihtoehtoja ja jokainen lapsi kohdataan aina aidosti yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Lapsille opetetaan vastuullisuutta ja osallistamme heitä toimintaan. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan myös eri vuodenaikojen mahdollistamat teemat ja juhlapyhät. Perustoiminta painottuu ensisijaisesti liikunnalliseen toimintaan Duudsonit Activity Parkissa. Jokaiseen iltapäivään sisältyy välipala, läksyjen tekoa, omia leikkejä sekä ohjattua ja vapaata liikkumista puistossa.  Toimintaan sisältyy myös rentoutumista, kädentaitoja, pelejä ja leikkejä sekä monta muuta mukavaa aktiviteettia yhdessä.

PÄIVÄOHJELMA

Toiminta-aika on koulupäivinä kello 12.00-16.00

klo 12.00-13.30 Saapuminen / läksyt / vapaa temppuulu ja leikki / lepo 

klo 13.30-14.30 Välipala tarjolla  

klo 13.45-16.00 Ohjattu liikunta / muu aktiviteetti / vapaa temppuulu ja leikki / lepo 

klo 16.00 DAP IP päättyy

Bussikuljetus

Lapset noudetaan pikkubussilla Marttilan ja Kivistön koulusta koulupäivän päätteeksi lukujärjetyksen mukaisesti joko klo 12.00, 13.00 ja 14.00

Joupin ja Alakylän koulun oppilaat saapuvat itsenäisesti tai kävellen ohjaajan kanssa.

Muistakin kouluista voi hakeutua mukaan toimintaa, mikäli kuljetus koulusta iltapäiväkerhoon järjestetään omatoimisesti.

Ohjattu toiminta

Ohjaajat auttavat läksyjen teossa lapsen ja vanhempien toiveiden sekä tarpeiden mukaisesti. Lukuläksyt jäävät kotiin. Läksyjä ei ole pakko tehdä tai aloittaa iltapäiväkerhossa, vaan vanhemmat voivat päättää mikä on heidän perheelleen paras vaihtoehto.

DAPIP -toiminnassa syödään välipala päivittäin porrastetusti ryhmittäin 13.30 alkaen.

Toiminta loppuu klo 16.00.

Kotiinpaluu

Vanhemmat noutavat lapset DAPIP:stä omatoimisesti. Oppilailla on myös mahdollisuus lähteä kotiin itsenäisesti, mikäli vanhemmat antavat siihen luvan.

Vanhemmat ovat arvostaneet sitä, että lapsi saa purettua energiaansa ja liikuttua päivän aikana niin, ettei lasta tarvitse ns. illalla lähteä erikseen ”liikuttamaan”. Osalle lapsista liikunnallinen iltapäivätoiminta voi olla ainut paikka liikkua ja harrastaa urheilua itse koulupäivän ulkopuolella.

Hyvä tietää

Kiusaamiselle on kerhossamme nollatoleranssi, pyrimme toimimaan kiusaamisen suhteen ennaltaehkäisevästi ja mahdollisiin tilanteisiin puutumme välittömästi.

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti työntekijöidemme, kaupungin ja vanhempien kanssa yhteistyössä. Kannustamme vanhempia antamaan toiminnastamme palautetta, jolloin voimme tehdä yhdessä iltapäiväkerhostamme vieläkin paremman!

HAKEMINEN ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN

Seinäjoella iltapäivätoimintaan ilmoittaudutaan kaupungin yhteisen haun kautta: www.seinajoki.fi/iltapaivatoiminta

Vakuutus

Iltapäivätoiminnassa lapset ovat vakuutettuja palveluntuottajan eli Lakeus Park Oy toimesta toiminta-ajan eli klo 12.00-16.00. Kaupungin vakuutus kattaa siirtymisen koulusta iltapäivätoimintaan.

MAKSUT

Perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminnan toimintamaksu on Seinäjoella 140 €/kuukaudessa.

Toimintamaksu sisältää ohjauksen, tarvittavat materiaalit ja välineet sekä välipalan. Mikäli samasta perheestä on useampi kuin yksi lapsi toiminnassa mukana, on sisaralennus puolet täydestä toimintamaksusta eli 70€/kuukaudessa.

Perimme kuljetusmaksua 20€/kk toimintamaksun yhteydessä, mikäli IP-kerholaisella on kuljetustarve.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

ipseinajoki@dap.fi • 044 978 4999 

Duudsonit Activity Park / Ideapark Seinäjoki 
 (Kauppakeskuksen D-sisäänkäynti) 
Suupohjantie 57, 60320 Seinäjoki

Lisätietoja saa ohjaajiltamme:

Puh: 044-978 4999 (Klo: 12-16 välillä)
tai 044-0100 769 (Päivi Tikkanen klo 8-16)

Duudsonit Activity
Park Seinäjoki

Suupohjantie 57
60320 Seinäjoki
044 727 2153
seinajoki@dap.fi

Duudsonit Activity
Park Espoo

Piispansilta 11
02230 Espoo
041 318 4463
espoo@dap.fi